Suomalainen muotoilu nousee tänä vuonna kansainväliseen valokeilaan, sillä Suomen pääkaupunki Helsinki on nimitetty maailman designpääkaupungiksi vuodeksi 2012. Nimitys antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden esitellä suomalaisia saavutuksia innovatiivisessa muotoilussa. Helsingin designpääkaupunkivuoden teemoiksi on valittu designin monimuotoisuus osana ihmisten jokapäiväistä arkea sekä sen globaali rooli kestävän kehityksen edistäjänä ja ylläpitäjänä.
Maailman designpääkaupunki -juhlavuosi on teollisen muotoilun maailmanjärjestön International Council of Societies of Industrial Designin (Icsid) hanke.
Tulikiven muotoilussa korostuvat sisustuksellisuus ja ympäristövastuu
Suomalainen Tulikivi Oyj on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Vuonna 1979 perustettu yritys tunnetaan maailmanlaajuisesti erityisesti vuolukiviuuneistaan, joiden polttotekniikka ja energiatehokkuus täyttävät maailman tiukimmat ympäristökriteerit. Tulikiven laaja tuotevalikoima sisältää monipuolisen tulisija- ja uunivalikoiman lisäksi puu- ja sähkökiukaita sekä luonnonkivestä valmistettuja sisustus- ja pihakiviä. Kansainvälisesti toimivan yhtiön liiketoiminnasta viennin osuus on noin puolet.
Muotoilulla on keskeinen osa Tulikiven menestyksessä maailmalla. Tulikiven tuotteissa suomalaista puunpolton asiantuntemusta, perinteistä kiviosaamista ja käsityötaitoa yhdistetään ainutlaatuisella tavalla moderniin muotokieleen ja innovatiivisiin teknologisiin ratkaisuihin. Tuotteiden muotoilussa korostuvat sisustuksellisuus, luonnonmukaisuus, käytettävyys ja energiatehokkuus.
Tulisijojen tuotekehityksessä panostetaan vahvasti myös puhtaamman polttotekniikan kehittämiseen. Kehityksen tuloksena on syntynyt muun muassa patentoitu pyörrepesä-teknologia, joka vähentää hiilimonoksidipäästöjen määrää merkittävästi. Tulikivi otti ensimmäisenä suomalaisena tulisijavalmistajana varaaville uuneille käyttöön CE-merkin, joka todistaa että tuotteet täyttävät EU-direktiivin tiukat turvallisuus- ja muut vaatimukset.
Tulikiven tulisijoissa suomalaisten muotoilijoiden taidonnäytteitä
Tulikivi tekee jatkuvasti yhteistyötä suomalaisten eturivin muotoilijoiden kanssa. Yhteistyö taiteilijaprofessori Hannu Kähösen ja hänen Creadesign-toimistonsa kanssa on jatkunut useiden vuosikymmenten ajan. Kähösen suunnittelema puhdaslinjainen, vuolukivinen Valkia-tulisija sai vuonna 2007 Fennia Prize -kunniamaininnan. Tulikiven 2006-tulisijamallistolle, johon Valkia kuuluu, on myönnetty lisäksi tunnustuksia vähäpäästöisestä polttotekniikasta. Mallisto sai ensimmäisen Hiukkasfoorumin jakaman Vuoden hiukkasteko -palkinnon vuonna 2006 sekä Allergia- ja astmaliiton Allergiatunnuksen vuonna 2008.
Hannu Kähösen lisäksi tulisijoja Tulikivelle ovat suunnitelleet muun muassa Pi Sarpaneva ja Ristomatti Ratia, jonka käsialaa ovat useat Tulikiven puolivaraavat sisustustakat. Ratian suunnitteleman Nammi-takkauunin elegantti muotoilu ja näyttävät värit ovat herättäneet huomiota kansainvälisestikin: Nammi oli ehdolla ranskalaisen Batimat Design -palkinnon saajaksi vuonna 2009. Tulikivi on tehnyt muotoiluyhteistyötä myös italialaisen suunnittelutoimiston Design Continuumin kanssa. Vuonna 1996 Design Continuum, pääsuunnittelijanaan amerikkalainen Bruce Fifield, suunnitteli Tulikivelle Forma Europa -malliston, jonka tulisijoissa perisuomalainen vuolukivi sai ennennäkemättömiä, uusia muotoja.
Modernia kiuasmuotoilua saunaan
Suomalaisen muotoilutoimisto Provoke Oy:n kanssa aloitetun yhteistyön tuloksena ovat syntyneet Tulikiven modernit design-sähkökiukaat, jotka lanseerattiin helmikuussa 2011. Kiuasmallisto laajenee keväällä 2012 puukiukailla, jotka jatkavat sähkökiuasmalliston raikkaan selkeää muotokieltä. Provoke on suunnitellut Tulikivelle myös sarjan siirtokuvakoristeltuja takkoja, joiden kuva-aiheet pohjautuvat skandinaavisiin kansallismaisemiin: kumpuileviin peltoihin, hiljaisiin rantoihin ja värikkäisiin niittyihin.
Tulikivi osana kansallisromanttista muotoiluhistoriaa
Tulikiven tulisijavalikoimassa elää palanen suomalaisen muotoilun historiaa kansallisromantiikan aikakaudelta, 1800–1900-luvun taitteesta. Eliel Saarisen, Armas Lindgrenin ja Herman Geselliuksen arkkitehtitoimisto suunnitteli vuonna 1904 Tulikiven edeltäjälle, silloiselle Suomen Vuolukivi Oy:lle jugend-tyylisen uunimalliston. Uuneja valmistettiin ja markkinoitiin tsaarinaikaiselle Venäjälle ja Suomeen julkisiin rakennuksiin sekä kartanoihin. Tänä päivänä Tulikivi valmistaa mallistosta mittatilaustyönä ja yksinoikeudella kolmea vuolukivitakkaa nimeltä Eliel, Armas ja Herman. Pitkästä perinteestä nouseva osaaminen tulee siivittämään Tulikiven menestystä jatkossakin.