Puulämmityksen hyödyt

Puulämmitys on luonnollinen lämmitysmuoto. Poltettaessa puusta vapautuu luonnon kiertokulkuun sama määrä hiilidioksidia kuin lahotessakin.
Kodin energiankäytöstä jopa puolet kuluu lämmitykseen. Veden lämmityksen osuus on viidennes. Loput, eli kolmannes kodin energiankulutuksesta kuluu kodin sähkölaitteisiin ja valaistukseen. Puulämmityksellä ei siis voi täysin kokonaan korvata sähkönkulutusta.

Puulämmitys on varma vaihtoehto. Varaava uuni toimii riippumatta myrskyistä, sähkökatkoksista ja muista jakeluhäiriöistä.

Yli miljoonassa suomalaisessa pientalossa on tulisija. Puulämmitys valitaan usein toiseksi lämmönlähteeksi. Puuta sähkön rinnalla käyttävät taloudet säästävät sähkölämmityskustannuksissaan keskimäärin 15 prosenttia eli 1700 kWh/lämmityskausi. Voit arvioida Tulikivi-säästölaskurilla, paljonko säästät kotisi lämmityskustannuksissa varaavan puulämmitteisen uunin avulla.

Parhaan tuloksen puulämmityksestä saa, kun käytetään massiivisia, varaavia tulisijoja. Niissä on korkea hyötysuhde, ja niihin varautunut lämpö vapautuu huonetiloihin tasaisesti ja pitkään.

Lämmitykseen käytettävä puu

Polttopuuksi suositellaan ylivuotista puuta. Keväällä pilkottu puu voi olla syksyllä polttokelpoista, mutta ylivuotinen puu on varmasti riittävän kuivaa.

Pilkkeet kuivuvat parhaiten, kun ilmavirta pääsee kulkemaan pinon läpi. Pinojen alle täytyy laittaa aluspuut, etteivät puut kosketa maata. Pinot eivät saa koskettaa toisiaan, mutta yleensä ne tuetaan kepein toisiinsa.

Kuva: Harri Tarkka. Lähde: Motiva Oy.

Tulisijassa poltettavaksi soveltuvat kaikki puulajit sekä puupohjainen briketti. Käytä vain kuivaa puuta (suhteellinen kosteus 15 – 20 %). Tuo poltettavat puut edellisenä päivänä huoneen lämpöön, jolloin ne lämpiävät ja niiden pinta ehtii kuivahtaa. Käytä polttopuita, joiden läpimitta on 4 – 10 cm. Suositeltava pituus on 25 – 33 cm, leivinuuneissa tulipesän syvyyden mukaan. Halkaise aina pyöreät puut.

Tulisijaa ei ole tarkoitettu roskien eikä jätteen polttoon. Älä käytä nestemäisiä polttoaineita edes tulisijan sytytykseen!

Puumäärät

Tulisijassa poltettava maksimipuumäärä lämmityskertaa kohti on n. 0,8 - 1 kg/100 kg tulisijan massaa. Siis esimerkiksi painoltaan 1300 kg painavassa tulisijassa voidaan maksimissaan polttaa 13 kg puuta/lämmityskerta. Mallikohtaiset suositellut maksimipuumäärät ja lisäyspanosten koot on esitetty käyttöohjeen takasivulla olevassa taulukossa.